Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
27.06.2009 - 13:15

Eilen käytiin siis Kiian kanssa kerryttämässä virallisten agilitykisojen lukumäärää, toisin sanoen HSKH:n yökisoissa Vantaalla. Kisat meni ihan penkin alle, Kiia oli ihan jossain muissa maailmoissa ja varmasti ohjaajan ohjaamisessa ja käskyjen oikea-aikaisuudessa olisi ollut parannettavaa. Silti jäi kyllä ihan hyvä fiilis!

Rata oli aika haastava, eikä maxi1:sten radalta tainnut tulla kuin 2-3 nollaa? Osallistujia oli sentään lähemmäs 40. Meidän alkurata meni ihan ok kepeille asti, jossa Kiia teki ensimmäisen virheen ja puikkasi yhden keppivälin ylitse. Otin kepit sitten uudestaan, jonka jälkeen oli hyppy josta piti tehdä todella tiukka kurvi A-esteelle. Kiia ei kuitenkaan sitä tiukkaa kurvia tehnyt, vaan suuntasi puomille, sain sen kuitenkin pysäytettyä ennen kuin K oli puomin kohdalla, mutta harmiksi K:n yksi tassu ehti osua puomiin! :D Näin ollen hylky, enkä sitten jaksanut enää keskittyä mihinkään, vaan otettiin se puomi ja loppurata sählättiin jotenkin nopeasti pois.

Piirrettiin rata Iinan kanssa kumminkin ylös, koska saatiin siitä tosi paljon hyviä treeni-ideoita! Niitä pitää joku kerta mennä ihan käytännössä treenaamaan.

Paula ja Hirmut kirjoitti 28.06.2009 - 01:04
Tosi vaikea rata, kun vain muutama on saanut nollan! Tsemppiä seuraaviin agiliitokiitokisoihin!
Nea ja Wauhtitassut kirjoitti 29.06.2009 - 16:46
Hihii, te olette ollu meidän seuran järkkäämissä kisoissa :) Harmi ettei menny ihan putkeen tää kerta, toivottavasti ens kerta menee paremmin! :)
Sarianne kirjoitti 29.06.2009 - 19:46
Kuulostaa hankalalta radalta, kun noin vähän nollia! Tylsää, kun on noinkin hankalia ratoja nykyään. Toisaalta sitten jos itse sattuu olemaan niiden muutaman onnistuneen joukossa, saa olla viisi kertaa onnellisempi kuin tavallisesti :)
Selja + Rinsessa kirjoitti 02.07.2009 - 10:35
Hehh, olen tosiaan kuullut, ettei koira ruudun opetus vaiheessa saa nähdä ruudun rakentamista, että hahmottaa sitten valmiissa ruudussa vasta kokonaisen neliön. :-)
Janni kirjoitti 03.07.2009 - 11:38
Oioi, tekin olitte yökisoissa! Mä olisin halunnut tulla kattelemaan minkälaista siellä on, tosin ei varmaan poikkea kamalasti normikisojen kaavasta? ;)
Tuommosiin olis älymakeeta päästä, ja varsinkin tokon yökisoihin, me podetaan nykyään ongelmaa helle ja jaksaminen, joten treenit jää sinne puoleen yöhön :D

Harmi juttu kun ei mennyt rata ihan nappiin, ensi kerralla saatte vetää sitten puhtaan nollan! :-)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Päätähdet

Tätä blogia hallitsee kaksi mustaa suippokuonoa, tosikkoluonteinen superbelgi Kiia ja kaikkia / kaikkea ehdoitta rakastava kahjoaivo Tidy.
» Lue lisää täältä
» Kuvagalleria

Bongaa meidät

28.08. Tokokoe, Helsinki
03.09. Agilitykisat, Lieto
08.09. Mölliagility, Lieto
10.09. PiirM-Agility, Lieto
11.09. Agilitykisat, Forssa
17.09. Näyttely, Hyvinkää (T)
23.09. Mölliagility, Lieto
01.10. Tokokoe, Inkoo
02.10. Agilitykisat, Lieto
...jne... muutokset mahdollisia ;)